Ravitsemus ja ruokailu

Ruoka on tietysti ravinnon lähde, mutta itse ruokailuunkin voi liittyä monia mielihyvän tuntemuksia. Imeväisiässä, syntymänsä jälkeen, vauva saa ravintonsa lähinnä äidin maidosta. Äidin maito sisältää kaiken mitä vauva tarvitsee. Kasvavan ja kehittyvän vastasyntyneen ravinnon tarve on suuri, ja siksi pieni vauva syökin 2-3 tunnin välein. Rintaruokittaessa äidin syömis- ja elämäntavoilla on suuri merkitys. Imemisrefleksi on lapsella jo syntyessään. Vähitellen, noin kolmen kuukauden iässä, lapsi on valmis maistamaan kiinteätä ravintoa, tavallisimmin jotain marja- tai hedelmäsosetta. Puolen vuoden iässä lapsi pystyy jo istumaan tukien. Tässä iässä lapsi osaa jo tarttua esineeseen yhdellä kädellä, siirtää sen kädestä toiseen ja viedä sen suuhunsa. Kiinteän ravinnon antamisen aloittamisen yhteydessä on hyvä antaa lapselle oma lusikka käteen. 9-10 -kuukautinen hallitsee ns. pinsettiotteen ja on taitava napostelemaan etusormi-peukalo-otteella suuhunsa rusinoita, herneitä tms. Samoin tämän ikänen osaa jo juoda myös kupista. Puolentoista-kahden vuoden ikäinen lapsi osaa syödä lusikalla jo itse varsin taitavasti, jos hän on saanut tilaisuuden harjoittaa taitoaan. Kolmevuotiaana lapsi oppii syömään veitsellä ja haarukalla. Kaksi-kolmevuotias osaa voidella leipänsä ja ottaa itse ruokaansa. Aikuista tarvitaan antamaan turvallisuutta ja mallia sekä neuvomassa rauhallisesti ja konkreettisesti. Kolmivuotiaasta lähtien on aika opetella palauttamaan ruokavälineet ja roskat niille varatuille paikoille. Aikuinen on taas tärkeä esikuva. Hän auttaa, neuvoo ja tukee ollen lähellä. Lapsi tarvitsee aikaa selviytyäkseen toimistaan. Viisivuotias harjoittelee entistä siistimpiä ruokailutapoja ja esimerkiksi perunoiden kuorimista.

Ravinnon tarve vaihtelee samanikäisten lasten kesken ja samallakin lapsella eri kausina. Nopean kasvun ja kehityksen aikana se on yleensä suurin. Lapsen käydessä toista vuottaan, hänen ruokailunsa keskeytyy helposti pienistäkin ympäristön tapahtumista ja äänistä. Lapselle ei tule tuputtaa ruokaa, eikä häntä saa pakottaa syömään. Jos lapsi saa sopivan ruoka-annoksen ja häntä kannustetaan itse pyytämään tarvittaessaan lisää, hän oppii vähitellen itse säännöstelemään ruoka-annoksiaan.

 Pienellä vauvalla elämän perusaistimukset, esim. nälän tunne, täyttävät lapsen tajunnan kokonaan ja johtavat välittömään ja voimakkaaseen toimintaan, nälkäitkuun. Kasvaessaan lapsi oppii luottamaan aikuiseen ja pystyy odottamaan pienen hetken ennen ruoan saamista. Leikki-ikäinen on myös kiinnostunut leipomisesta. Lapsi kannattaa ottaa mukaan toimintoihin, ja hän onkin yleensä innolla mukana heti kun kynnelle kykenee. Ruokailuhetket ovat pöytätapojen opettelun lisäksi hyviä tilanteita laajentaa myös tietoja ja kokemuksia, kun maistellaan ja totutellaan syömään monipuolisesti ja erilaisia ruokia. Yleisin ruokailuun liittyvä ongelma niin kotona kuin hoidossakin on se, että lapsi ei halua syödä tai hän syö ruokia valikoiden. Lasten häiritsevän käyttäytymisen aiheuttajana tuntuu olevan haluttomuus syödä. Nähtävästi ongelma ei ole niinkään lapsen vaan aikuisen. Aikuisen käsitykset siitä, mitä, miten ja missä määrin lapsen pitäisi syödä. Ruokailutilanteiden ongelmat pyritään ratkaisemaan keskustelemalla ja puhumalla. 

Päivähoidossa ruokailutapahtumaan liittyvät ongelmat pyritään yleisemmin ratkaisemaan erilaisten "erityisjärjestelyjen" avulla. Tilapäinen ruokahaluttomuus on toisinaan lapsilla kuten aikuisillakin luonnollista. Tutkimukset ja kokemus ovat osoittaneet, että lapset kyllä syövät, kun heillä on nälkä.

Tervettä näläntunnetta häiritsevät makeiset, herkut ja välipalat sekä juomat. Jatkuva ruoan tuputtaminen voi häiritä terveen ja normaalin näläntunteen kehittymistä. Lapsen ei tulisi oppia miellyttämään vanhempiaan ja olemaan "liian kiltti" syömällä kaiken aikuisen tarjoaman. 
                                                                           

        Lapsella on ruoka-aineallergia

Ruoka-aineallergioiden aiheuttamat oireet  voivat olla hyvin monimuotoisia. Ruoka-aine voi aiheuttaa kosketuksesta syntyviä oireita kuten kutinaa ja kirvelyä kielessä, suussa ja nielussa. Se voi aiheuttaa myös suolisto- ja iho-oireita. Ruoka-aineallergiat todetaan oireiden tunnistamisen lisäksi iho- ja verikokeiden avulla. Useimmiten kokeilu voidaan tehdä kotona: jätetään epäilty ruoka-aine pois 1-2 viikoksi ja kokeillaan sitä ruokavaliossa myöhemmin uudelleen. UUtta tuoka-ainetta annettaessa sen vaikutuksia tarkkaillaan. yleisimmin allergisoivat ruoka-aineet otetaan ruokavalioon viimeisinä. Voimakkaimpia reaktioita aiheuttavat kala ja kananmuna. Ruokavaliossa sallittuja ovat ne ruoat, joiden ei ole havaittu aiheuttavan oireita suurinakaan annoksina. Niistä aineista luovutaan, jotka aiheuttavat oireita. Ruoan allergiset ominaisuudet vaihtelevat ruoanvalmistusmenetelmien ja kypsyysasteen tai lajikkeen mukaan.